Kalassa
On varhainen aamu. Astun mökin ovesta ulos ja otan virvelin seinältä. Astelen polkua kodan ohi kohti rantaa. Mustikat näyttävät olevan pian kypsiä. On hiljaista, vain muutama nälkäinen lokki lentelee järven tyynen pinnan yllä. Järveltä nousee hento usva ja mietin, että nyt voi olla ihanteellinen sää, jotta uistimeen tarttuu viimeinkin se kaivattu arvokala, lohi.
Edellisinä päivinä saaliit ovat olleet olemattomia. Uistimet ovat salapalaperäisesti jääneet järven ruohikkoisen pohjan nielemiksi. Mutta ehkä nyt on se hetki, kun saan voitonriemuisena kantaa saaliin mökille ja herättää muun porukan ihailemaan sitä.
Heittelen uistinta tuloksetta ja lokitkin menettävät toivonsa, eihän tuosta mitään tule. Vaihdan paikkaa, onhan täällä tilaa. Kierrän järveä. Hienosti on laitettu pitkospuita upottavimpiin polun kohtiin. Viimein heittokäsi väsyy ja joudun toteamaan yritykseni tuhoon tuomituksi. Jään istumaan laiturille ja huomaan miten usva alkaa haihtua ja päivästä näyttää tulevan aurinkoinen.
Kun muistelen tuota vuosien takaista reissua, niin mieleen tulee ihmisen vaellus täällä murheen laaksossa. Silmien edessä voi olla kuin usvaverho. Se pimentää näkökyvyn. Etsimme hädässä apua monelta suunnalta. Emme löydä turvallisia pitkospuita, jalat lipsuvat pettävässä suossa ja kohta ollaan rähmällään. Miten tästä eteenpäin? Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä. Hän tulee ihmisen rinnalle, ojentaa kätensä, joissa näkyy naulanjäljet ja johdattaa eksyneen usvanäkyjen ja petollisten virvatulten houkutuksista elämän tielle. Avuton saa auttajan, murheellinen saa lohdutuksen, vankihuoneissa istuvat pääsevät vapauteen.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus lupaa näin: ”Rauhan minä jätän teille; minun rauhani sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen, älköönkä peljätkö.”
Miten mahtava lupaus tälle pelon ja uhkakuvien täyttämälle ajalle ja ihmiselle. Kun antaa elämänsä Jeesukselle, saa kaikkein suurimman saaliin ja perillä odottaa voittopalkinto.
Sirpa Koski

