Sirpa P

Mitä minä tein 60-luvulla? Leikin autuaan tietämättömänä maailman haasteista. Minulla oli perusluottamus elämää kohtaan ja lapsen elämänvoimalla nautin päivistäni. Otin vastaan jokaisen päivän miettimättä sen tarkoitusta. Elämässä oli tärkeitä ihmisiä, äiti, isä, sisaret ja kaverit sekä naapurin mummo, joka kertoi Jeesuksesta.

Mitä minä tein 70-luvulla? Koulumaailma avautui kaikkine velvolli-suuksineen. Kuulin sanan huoli. Kuulin sanat vastuu ja velvollisuus. Silloinko minuun iskostettiin siemen siitä, mitä elämä pitää sisällään. Kuoliko minun lapsenuskoni? Elämä oli moneltaosin ristiriitaista. En osannut rukoilla, kirjoitin kirjeitä – myös Jeesukselle.

Mitä minä tein 80-luvulla? Koulujen ja kurssien jälkeen astuin työ-elämän rattaisiin. Sitä ennen kurssikeskuksessa Iisalmessa ollessa tapasin Maijan, joka johdatti minut Jeesuksen luokse henkilö-kohtaisesti. Sain syntini anteeksi. Etsikkoaikani oli päättynyt. Sitten pääsin töihin VTT:lle Espooseen. Siellä suurkaupungin melskeessä Jumala johdatti elämääni naapurikylän pojan Pohjanmaalta. Kihlauduimme ja häitäkin vietettiin lyhyen ajan sisällä. Alkoi yhteisen pesän rakentaminen. Ja esikoinen antoi kuulua itsestään. Myös muutto Pohjanmaalle kotitanhuville takaisin oli elämää suurempi mullistus. Elämä oli ihanaa. Usko oli vahvaa. Seurakuntaelämä antoisaa.

Ja mitä minä tein 90-luvulla? Tuli lisää haasteita elämään. Hoidettiin kehitysvammaisia Ylivieskassa ja myöhemmin huostaanotettuja rikkinäisiä lapsia ja nuoria perhekodissamme Haapajärvellä. Oman talon kunnostusta kesti pitkä tovi. Sukulaisista oli paljon apua. Yhdessä puolison kanssa jaksettiin ylä- ja alamäet. Synkkiä pilviä ei näkynyt kuin harvoin. Uskoa oli huomiseen, elämään ja Jeesukseen. Rakkautta riitti ja iloa, jos haasteitakin.

Mitä tein vuosituhannen taitteessa? Se meni kuin siivillä. Oli työtä, työtä ja työtä. Kellonympäri oli menoa ja meininkiä. Lapset, omat ja lainalapset, kasvoivat lensivät pesästä yksi kerrallaan. Ja jälleen tuli ja meni lainalapsia. Usko Jeesukseen kantoi päivinä, kun tuntui ettei jaksa. Ja sitten tuli mummutettavakin maailmaan, sydämensulattaja ja -murskaaja, pikku Lilja Elise-Adelie.

Mitä teen tulevaisuudessa? Vielä on haasteita elämässä riittämiin. Usko parempaan siintää kuitenkin näköpiirissä, vaikka maailmalla myrskyää ja kansat pauhaavat, niinkuin meri pauhaa, ja kansakunnat kohisevat – ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat. Mutta tiedän sen, että Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva uskovan sydämen ja ajatukset Kristuksessa Jeesuksessa.

Armonaika on vähissä ja edessä on vielä paljon suurempia myllerryksiä, kuin on elämässäni koskaan ollut. Pahuuden tulvaportit ovat jo auki ja vyöryvät maailmaan lisääntyvällä voimalla, sitä ei voi olla huomaamatta. Missään muualla ihminen ei ole turvassa kuin iankaikkisen Jumalan siipien suojassa. Sinne on pääsy vain Jeesuksen kautta. Haluathan sinäkin tulla turvaan ja heittää taakkasi ristin miehen kannettavaksi.