Mummutädin kirje

Minulle oli suuri siunaus omistaa lapsena uskovainen täti, jonka olin käytännöllisesti ristinyt mummutädiksi. Isovanhempani olivat kuolleet, joten tätini toimitti myös mummun virkaa.

Mieleeni tuli eräänä päivänä jo kauan aikaa sitten mummutädiltä saamani kirje, jonka löysinkin pienen etsiskelyn jälkeen ja jonka nyt tässä sanatarkasti julkaisen.

 

"Pirkko kiltti. Et usko miten suuren ilon minulle järjestit, kun sain korttisi. Olen niin kipiällä sydämellä sinua aina muistanut. Enkä ole mitään sinun hyväksesi voinut tehdä. Muuta kuin rukoilla aina Jumalaa, että nosta ja kanna sitä orporaukkaa. Nyt kun näin kuin hyvin sinun asiasi on, niin kyllä vieläkin panin kädet ristiin ja kiitin Taivaan Isää, että se on sinusta niin hyvän huolen pitänyt. 

Olet päässyt kouluun, johon tuhannet pyrkii turhaan. Saat nyt ammattipätevyyden, jota joka toimeen tarvitaan. Onnea vaan.

Täällä me Oton kans kompuroidaan eteenpäin. Otolta leikattiin sappi ja hän oli joulun Oulun sairaalassa. Minä piän keppiä tukena.

 Terveisin Anni-täti"

 

Unelma ammattiin valmistumisesta ei koskaan toteutunut, mutta yksi unelma toteutui: minustakin tuli ihan tavallinen ihminen tavallisten ihmisten keskelle. Siihen ovat myötävaikuttaneet varmasti mummutädin ja monen muun rukoukset, sekä Jumalan ääretön armo ja pohjaton rakkaus.

Mummutäti kävi monesti meidän äiditöntä perhettä auttelemassa ja lähtiessään sanoi minulle "oohhan sitte toprana".

Luotetetaan rukouksen kantavaan voimaan ja luuseroinnin sijaan koetetaan kaikki olla ihan toprana.

 

Pirkko Paananen